Netis on tullu keskusteltuu ihan hyvää läppää muutamien miesten kaa. Jotain ajan vietettä sit sekin kai... lupailin taas tapailla, mut katotaan nyt saanko aikaseks. Töissä kävi ilmi, et yks treffituttuni ois työkaverinkin tuttu. Kyl se maailma on sit pieni. Aina joku tuntee jonkun. Työkaverin mukaan se ei sovi mulle, mut mä kyl oon saanu siitä ihan mukavan kuvan. Ainiin, entinen ihastuskin laitto viestiä pitkästä aikaa. Ei hemmetti, tuli ajatus, et eiks se oikeesti tajuu... vai kuin se leikkii. Vaik kovasti väittää, et ei haluu eikä hänen tarkotus oo missään nimes satuttaa mua. Toi just on sitä. Mut sehän on se, ku ei haluu mut ei voi elää ilmanka. Nyt sen vaan tarvis tajuta elää omaa risasta elämäänsä. Mä alan jo miettiin toisinaan et ei hemmetti, mitä ihmettä mä siinä näin... muistasin lukeneeni jonku tutkimuksen jostain, et ihminen voi ihastuu vaan sen takii, et pääsee pakoon sen hetkistä elämän tilannetta. Niin sen täytyy olla, mun piti saada oma sen hetkinen epävarma elämäni kuntoon. Mut mitä jäi käteen... oma onnellinen mutta epävarma elämä jäi taakse, mut samaa ois ollu taas tulosa. Ei nyt ei kyl enää. Ei ei ja ei. En alistu enää mihinkään... enkä varsinkaan ole se joka odottaa...