Hevosunelmastani tuli totta syksyllä. Nyt olen tutustunut hurmuri heppaani päivä kerrallaan ja haaveilen tallikisoista, joissa voisin sijoittua. Tuntuu hyvältä, että ehkä sittenkin elämässä on oikeudenmukaisuutta ja jos se ottaa se antaakin.

Sydämen kanssa on ollut ongelmia, mutta kammiovärinältä toistaiseksi olen tänävuonna välttynyt. Asialla en halua leveillä tai kehuskella. Toivon antavani toivoa niille ketkä sitä tarvitsevat. On hienoa huomata, että elämä tosiaan ottaa ja antaa. Minulle iskuja tahdistimen kerta toisensa jälkeen kolmen vuoden ajan. Silloin elämä todella otti -välillä tuntui, että päivät olivat luetut. Vaan eipä sitä kukaan tiedä milloin on se viimeinen päivä. Elämä on antanut, vakityön, ihanat työkaverit, paljon hyviä ystäviä, oman kämpän, koiran ja nyt hevosen. Mikään ei ole ilmaiseksi tullut. Kaikesta olen todella kiitollinen. Kaiken lisäksi uskon löytäneeni ihmisen rinnalleni jakamaan tulevaisuuden haaveita ja toteuttamaan niitä yhdessä.

Mikään tunne ei ole parempi kuin, että haaveilee samoista asioista sen ihmisen kanssa josta haluaa elämänkumppanin.

Työrintamalle kuuluu kiirettä. Ja kovat ajat taas koittavat vuoden vaihteen jälkeen, mutta toivon niistä selviytyväni yhtä mallikkaasti kuin tämän vuoden alussakin. Nyt pitäisi olla yksi tärkeä elementti mukana -kumppani jonka kanssa voi jakaa ilot ja surut sekä koira ja hevonen jotka todistettavasti lievittävät stressiä ja antavat arkeen energiaa.

Blogi on ollu pystyssä vuoden päivät ja muutama on kommentoinut. Iso kiitos niistä lähettäneille. Eikö tavikset saa kiinnostusta heräämään? Otan mielelläni kommentteja vastaan. Kritiikki käy myös -sehän on rakentavaa ja niistä voi oppia.

1. Olen etsinyt taukoomatta hevosta.

2. Pelkään ettei ole hevosunelman aika toteutua, mutta tiedostan, että kaikella on syynsä.

3.Toiset päivät ovat parempia kuin toiset

4. Töissä on jänniä takaiskuja ja mahtavia oppimisen tunteita.

5. Nautin elämästä täysillä: vaikka en saisikaan hevosta ja maatilaa... onhan mulla koira, ihana poikaystävä, hyviä ystäviä, oma sauna, iso parveke, vakityö ja punaviiniä sekä suklaata.

6. Mielestäni 1500e palkka on hyvä, jos kaikki ansaitsevat sen samasta työstä.

7. 3000e tienaava ei ole pienituloinen kuten Urpilainen toteaa

8. Taloussanomien mukaan keskituloinen tienaa hieman alle 3000e, olen siis kaukana keskiluokasta niinkuin todella moni muukin.

9. Olen oppinut olemaan odottamatta mitään.

10. Minulla on palava halu päästä ratsastamaan omalla hevosella.

Näyttää tulevan tästäkin päivästä vielä hieno -aurinkoinen. Mutta jonkinlainen kylmyys jo kertoo alkavasa syksystä. Aika on kyl menny taas niin äkkiä, että ei sitä oikein aina tajuakka. Mietin taas mitä tämä elämä on ollut... oikeastaan pelkkää työtä ja työtä. Aamulla töihin ja illalla töihin siinä sivussa ruokaa ja pientä lenkkeilyä koiran kanssa. Entä jos unelmani toteutuu ja löydän kivan hevosen ihan ostamiseen ja omistukseeni asti. Miten päivät sitten vierivätkään... Töihin ainakin pitäisi päästä paljon aikasemmin että kerkeisi tallillekin. Jotenkin ajatuksena on, että tallilla pitäisi pystyä käymään vähintään 5kertaa viikossa mieluiten kuusi, jotta hevonen tosiaan saisi ansaitsemansa liikunnan. Toisaalta enää jännittää vain se saanko sellaista koskaan ostettua. Jännittää niin paljon mennä kokeilemaan.

Tänään ois aika saada jotain aikaseks, vaikka veikkaan kyllä toista. Lusmuilen ja huilailen, mutta eikai sekään pahitteeksi ole. Koitan ainakin vielä en luovuta niin hevosen ostonka suhteen kuin sen, että alkaisin saamaan jotain aikaseksi. Huominen päivä vielä olisi lomaa, sitten alkaa arkinen aherrus täysillä.

Lueskelin puolisen vuotta vanhoja kirjotuksiani. Niissä toivoin rakkautta ja ihmistä rinnalleni. Nyt olen sellaisen löytänyt, mutta räjähtävän palavaa rakkauden tunnetta ei ole tullut. Miksi ei? Missä se on? Olenko pongannut väärän ihmisen? Voiko se leimahtaa myöhemmin? Ehkä sitten kuin on liian myöhäistä...

Ihminen jonka tapasin on kaikin puolin aivan ihana, mutta juuri siksi pelkäänkin. Tuntuu kuin olisin tuntenut hänet jo vuosikausia, mutta todellisuudessa vain muutaman kuukauden. Jännitän toisinaan, että hän luovuttaisi meidän suhteen, koska moninainen sairaus on tuntematon niin hänelle kuin itellenikin.

Sairaus vaivaa taas toisinaan pelottavastikin. En halua edelleenkään valittaa ja ruikuttaa läheisille. Haluan esittää olevani vahva jota joltain osin kyllä ihan oikeasti olenkin. Joskus vain tekisi mieli päästää poru niin töissä kuin kotonakin ja kertoa miten vaikeita jotkut päivät ovat rytmihäiriöineen sekä kuolemanpelkoineen. Luulen, että niin moni aattelee mun olevan päästäni vialla, mutta itse jaksan uskoa edelleen että sairastan jotain vakavaa sydänperäistä sairautta jota ei vain tänä päivänä vielä osata tiedostaa eikä hoitaa oikein. Ja tämän sydänvian takana olevat tajuttomuudet yms ovat kehittäneet paniikkihäiriön, joka tuntuu taas vain pahenevan.

Lueskelin viime yön blogeja ja huomasin, että kyllä niitä kaikenlaisia kohtalotovereita löytyy. Ihmisiä joita kuolema seuraa miltei tai jopa päivittäin. Mutta löytyy myös niitä jotka eivät joudu ehkä ikinä ajattelemaan kuolemaa niin, että meinaa pyörtyä tai tukehtua omaan hengitykseensä, vertauskuvallisesti. Muiden blogeja lukiessani havahduin pelottavaan asiaan. Olen nimittäin saanut paljon unelmia toteutumaan lyhyellä ajalla. Viimeiset ja suurimmatkin tuntuvat jo olevan oven takana. Alan siis uskomaan päivä päivältä enemmän, että ne lopullisetkin unelmat ehkä voivat vielä toteutua. Entä sitten... entä sitten kun ja jos nekin toteutuvat KUOLENKO? Miksi minulle annetaan, mutta myös otetaan... Miksi kaikki muut ympärillä, elävät niin "helppoa" elämää... sellaista tavallista arkea.

Blogeista löytyi myös muutamia onnistumisen tarinoita. Sellaisia, että koko toivo oli kadonnut ja aika sekä kuntouttaminen oli pikkuhiljaa palauttanut ns. normaaliin arkeen.  Sellaiset antavat voimaa... ehkä minäkin vielä voisin kertoa kuinka, vaikka kymmenen vuotta meni vuoristoradalla, mutta sitten löytyi keino tai lääke sairauteeni -oikea diagnoosi!!! Elän toiveissa, saamatta kuitenkaan ehkä koskaan ajatuksistani asiaa, että voin kuolla vaikka juuri tähän ja nyt.

Tästä päivästä sen verran, että komia on ja aion siitä ilon ottaa irti. Yritän päästä kirjastoon, kauppaan ja kaverintykönä käymään. Koira kaipaisi myös paljon seuraa ja pitkän lenkin. Katsotaan mihin pystyn...