Nyt on tullu katottuu kaks päivää repeatilla Bridget Jonesin elämää. Aivan ku kuvausta omasta elämästä, paitsi noin onnellista loppua mulle ei näytä olevan tulossa ...ainakaan hetkeen.

Tosiasioita:
1. Mies jossa oikeasti oli jotain ja se oli mies. Taitaa olla tän hetkinen oikea ainoa rakkaus... elää elämän valittunsa kanssa onnellisesti. Käsittämätöntä ehkä, mutta olen onnellinen hänen puolestaan, jos hän itsekin ihan oikeasti on onnellinen.

2. Mies on sellainen joka väittää rakastavansa mua, mutta en voi sitä uskoa. Koska rakkaus ei voi mielestäni syttyä kahden vuoden kaveruuden jälkeen. Pahinta tietysti on se, että en itse rakasta häntä. Enkä todellakaan voi ajatella seurustelevani ihmisen kanssa josta olen liian epävarma. Vielä se päälle, että uskon ettei hän voisi enää koskaan luottaa ja suhteen peruskulmakivistä yksi on luottamus. Tunnen häntä kohtaan "vain" syvää kaveruutta. 

3. Mies on se jonka haluan... luulen sen olevan pitkäaikainen ihastukseni, mutta voipa se olla vielä jotain mitä en ole kohdannutkaan vielä ja tämä ihastus jää ihastukseksi -ikäänkuin piristykseksi sinkkuuden keskelle.

Hitto et sitä miettii välillä päänsä puhki, että miks elämässä kohtaa niin erilaisia ihmisiä ja miks just ujot ja hiljaset tekee repäseviä juttuja. Kuten lähtevät yksin tuntemattomaan maailmaan: jättävät taakseen tutut ympyrät kuten työn, ystävät ja kotikaupungin. Niin mä tein ja kolmen vuoden jälkeen mietin etten vaihtais ehkä hetkeekä pois. Oon oppinu elämältä niin paljon. Kolme vuotta sitten aloin rakentamaan kaikkea uudestaan tyhjän päälle. Etsin ystäviä, opiskelin, hain töitä, yritin ja yritin kovienkin takaiskujen jälkeen. Löysin rinnalleni kaverin josta syntyi syvä ystävyys, ystävyys jollaista en koskaan ollut kokenut... miespuolinen ystävä. Nyt tämä vuosi 2008 oli jotenkin erilainen. Vaikka takaiskuja tuli taas sairauteni takia sain tänä vuonna paljon jotain uutta ja hyvää. Uskon, että sillä hyvällä on ollut jokin merkitys. Yhtäkkiä löysin ja sain unelma työpaikan -ihanalla työyhteisöllä. Etsin kunnes löysin sopivan kämpän. Ostin sen pankkilainalla ja remppasin kodista just sellasen kun olin haaveillut OMAN sinkkuboxini olevan. Lisäksi ihastuin pitkästä aikaa ja jopa tapailin miestä joka jätti elämääni ainakin hetkellisen merkityksen. Nyt uskon taas, että voin vieläkin ihastua, luulin olevani jo liian vanha -teinit ne on jotka ihastuu. Elämä tuo enemmin tai myöhemmin aina uudestaan ja uudestaan eteen ihmisiä joiden kanssa synkkaa heti ja täysillä. Ihastus ei minusta pidä kuin kaveruuden tasolla, joten se siitä :( -sellaista se oikea elämä vain on.