Tää viikonloppu mun piti tehä ahkerasti töitä ku olin muutenkin jo kolme päivää poissa, mut toisin kävi. Laiskuus ja saamattomuus iski. Yritän sitten ensiviikon tehdä ahkeraan, mietin taas... mutta se jää nähtäväksi. Mun ois pakko pystyä siihen. En haluis luovuttaa enkä tuottaa pettymystä. Tuntuu vaan niin loputtomalta suolta rämpiä -kun ei loppua ole eikä tule ennen kesälomaa, jonka aattelin pitää vasta loppukesästi heinä-elokuun paikkeilla. Eikä sitä loppua tule kai sittenkään, mutta saahan ainakin hetken luvan kanssa levätä. Toivottavasti sitä ois mahis tehä jotain kivaa

Nyt siis on ollu taas niin hiton hiljasta mies rintamalla. Tai oishan niitä kaikenlaisia mahiksia ja nettistä pursuaa lisää, kun päätin taas lauantaina ottaa profiilini aktiiviseen käyttöön. Saa nähä kuin mont päivää jaksan kunnes taas kyllästyn. Kyllästyn kun ei tapahdu mitään. Ja vaikee on tapahtua kun itse olen niin varautunut. Vois ihan hyvin tehä treffejä vaik joka päivälle -pientä piristystä, mutta ei se vaan oo niin helppoo. Tuntuu väärältä pyytää jotain miestä ajamaan 60-70 kilsaa johonkin kuppilaan yhden kahvikupin tähden. Mä en uskalla ventovierasta miestä pyytää suoraan kotiini. EN! Mut kaisse jostain täytyy lähtee. Sitä vaan toivois, et jostain tulis vähän niinku vaivihkaa se elämän rakkaus. Inhoon just nyt sitä sellasta olotilaa kun on jos tykkää jostain -sitä jännittämistä toisen seurassa ja niitä kaiken maailman rytmihäiriöitä. Mut taas jään odotteleen mitä tuleva viikko tuo tullessaan... toivottavasti edes jotain hyvää. Vaikka vaan, että sais työasiat hoidettua mallikkaasti.