No nyt on sit vuosi vaihtunu. Kivaa oli vaikka paikka, jossa vuoden vaihteen vietin kuhisi rakastavaisia pariskuntia. Jotenki tuntu niin mielettömän hyvältä kuinka hyvin mut otettiin porukkaan mukaan josta tunnistin vain muutaman työkaverin. Jotenki niin hieno tunne kun näkee, että tää maailma on täynnä vieläkin hyviä ihmisiä.

Tottakai sit meil kaikil on heikkoutemme... illan edetesä ja tuntien muuttuesa aamuks ja promillejen noustes sain vallattoman itku kohtauksen. Kai mulle sit tuli ikävä ja kaipuu sitä että kumpa mullakin ois joku joka mua rakastaa ja jota mä rakastan. Koitin soitella jopa tälle ystävä miehelleni, mutta arvasinkin ettei hän vastaisi... se kaikki vaan pistää väkisinki palan kurkkuun, kun ei ole sitä tärkeää ihmistä saamanteilla. Lähdin kotiin itkien itseni uneen...

 Jotenki aattelen ei hitto oon menettäny kasvoni kaiken sen porukan edesä. Mut toisaalta tiän et kyl sitä ihmiset pahemminki mokailee, mitä nyt yhdestä sinkun vuodatuksesta. Ehkä kaikki jo on unohtanu sen. Mul vaan on tapana liikaa stressailla syvällä sisällä tollasista, koska oonhan kiltti tyttö -hyvä tyttö. Ehkä tänä iltana vain olen vaikka pitäis lähtee bilettään, että elämä sais jonkin merkityksen. Kun pienenä syntyy ja humalasa kuolee ei tajuu täällä olleensakaan. En haluis kuolla niin, että tiedän sen. Mutta sehän ei ole meidän ihmisten päätettävisä, koska ja misä se lopullinen kohtalo kohtaa. Kauheen surullista kirjotusta, mut sitähän se elämä välillä aina on. Lupaan kirjoittaa kyllä sittenkin kun elämä hymyilee täysillä :)