Nyt ku aloin uusiks miettiin tätä päivää. En siis päässyt töihin, vaikka toivoin. Äskön sain pelottavan rytmihäiriön ja pääkin tuntuu hassulta. Ihastukselta sain viestiä ja hetken tuntui hyvältä, mut nyt taas "hyväksikäytetyltä". Kun aloin uudestaan miettiä viestejä. Paljastuu, että eihän se mies halua mua kun panna kännisä. Sen vaan jostain syystä täytyy välil laittaa viestiä kysyä kuulumisia -mukamas... ehkä vain tarkistaakseen tai kertoakseen olemassa olostaan.

Nyt mietin mitä tehä? Miks hemmetis aina pitää olla niin hiton monta rautaa tulesa? Aina kaikki paska tulee niskaan samaan aikaan. Perhana viä!

Nyt pitäs löytää vastaus seuraaviin asioihin...

Mitä teen sairauteni ongelmien kanssa? Otanko kunnolla sairaslomaa ja jään kotiin -helpompaa työkavereille ja helpompaa mulle kun ei tarvi murehtia. Työkaverit tietäs etten oo tulos, eikä se ois niin ettei ne ikin tiä tuunko vai en just tänään... ku en sitä tiä itekkä. Noh jospa nyt jaksasin men aamul kuudeks ja tehä niin paljon ku kerkeen. Tai tottakai toivon et voisin tehä pitkän päivän eikä sydän vaivais.

Saa nähä onko mun hommia nyt tehty -luulen et siäkin alkaa porukka kyllästyyn mun touhuihin -sairauteen ja sen tuomiin ongelmiin. Ihanku en ois ite kyllästyny. Ois niin kiva tehä täysillä sitä mitä haluaa tehdä sydämestään. Ehkä viä saan mahdollisuuteni ehkä en. Pääasia et saisin jättää jälkeeni tyhjän, siistin pöydän. Josta jonku toisen ois helppo jatkaa. Hitto miks mä puhun ees tollasii -haluun elää viä pitkään ja työelämässä -just nois hommis mitä teen nytkin. Kumpa ja kumpa... se aurinko tosiaan paistais viä risukasaanki!

Mietin... eiks kellään muulla oo mitään vastaavia kokemuksia? Miten joku on selvinnyt yksin vaikeista ajoista. Milloin hyvä aika tulee... toisin sanoen eihän meille anneta enempää ku jaksaa kantaa, mut kuinka kauan on kauan? Kauanko tätä täytyy kestää...